Valikko
Valikko

Harjoittelijavelho, mekaniikka

Useita paikkakuntia Hakuaika päättyy: 24.02.2019

Meille on tärkeää, että asiantuntijamme viihtyvät meillä. Tahtotilamme on, että me kaikki voimme kasvaa osaajina ja asiantuntijoita ja siten mahdollistaa asiakkaillemme uusia, älykkäämpiä ratkaisuja.

Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon pääseminen ei ole sattumaa, olemme reiluja ja osaavia työkavereita. Periaatteenamme on, että kaveria ei jätetä pulaan ja kysymyksille etsitään aina vastaus. Energiaa päiviimme tuovat avoin työyhteisö, lounasetu, hedelmätarjoilut ja liikunta- ja kulttuurietu. Lihaskunnostamme huolehtivat hierojat ja terveydestä työterveyshuoltomme. Kaiken kaikkiaan meillä on kannustava ja välittävä ilmapiiri, hyvä tekemisen meininki. Haluamme olla hyvä paikka työskennellä!

Haemme nyt mekaniikasta innostuneita harjoittelijavelhoja toimistoillemme kahden-neljän kuukauden harjoitteluun kevääksi, kesäksi 2019. Harjoitteluajankohdan sovimme sinun tilanteesi huomioiden. Ideaalitilanteessa olet opintojesi loppuvaiheessa ja unelmiesi harjoittelupaikasta syntyy unelmiesi työpaikka!

Olet etsimämme harjoittelijavelho, kun sinulla on mekaniikkasuunnittelua tukeva koulutus (AMK/DI), käytännön suunnittelukokemusta harrastusten tai/ja harjoitustöiden kautta. Olet ottanut haltuusi jonkun suunnittelutyökalun, Creo/Solidworks/tms.
CV:ssä kannattaa tuoda harrastukset hyvin esiin, erityisesti silloin, kun ne tukevat osaamistasi.

Arvostamme ns. velhomaista, luontaista uteliaisuutta, halua kehittyä ja kykyä tehdä asioita toisin kuin on aina tehty. Työyhteisömme sykkii positiivisen asenteen omaavista velholaisista. 

Esitäthän kiinnostuksesi viimeistään 27.02.2019 mennessä, jättämällä CV:n ja hakemuskirjeen, jossa kerrot, mitä sinulla on annettavanasi työyhteisöömme.

Tutustu Jimin tarinaan tästä  ja Timoon, mekaniikan tiimivelhoon videolla: